Torstai 23. marraskuuta.
Nimipäivää viettää Ismo, Yngve, Yngvar

Arkkipiispan vapaailta

Arkkipiispaan ja piispoihin suhtaudutaan kuin lausuntoautomaatteihin. Heidän mielipiteitään pyydetään kaikesta ihmisen kohtaamasta. Miksi? Eivätkö hekin saa joskus olla vain ihmisiä? Kerran päätinkin: nyt vapaailta Jukka Paarmalle ja jääkiekko-otteluun - eikä yhtään lausuntoa! (Sana-lehti maaliskuu 2005).

 

-----


Arkkipiispa Jukka Paarma ja päätoimittaja Hannu Nyman (takana) TPS:n ottelussa.

Jos en olisi pappi, niin minulla olisi nyt jokin urheiluun liittyvä ammatti.

 

Tänään on arkkipiispa Jukka Paarman vapaailta. Takana on raskaita viikkoja ja kuukausia, joiden aikana media on tavoitellut häntä tavanomaista enemmän. On pyydetty arkkipiispan näkemystä monista kirkon julkisuuskuvaa ravisuttaneista asioista.

 

Mutta tänään häneltä ei kysytä kirkon kantaa mihinkään. On vapaailta, ja hän viettää sen Turun Elysee -areenalla jääkiekko-ottelussa. On runkosarjan viimeinen ottelu, vastakkain Ilves ja TPS.

 

- Olin kouluaikana Ilveksen kannattaja, mutta nyt kai pitää kannattaa Tepsiä, arkkipiispa myhäilee. - Sanootaanhan Raamatussakin, että pitää harrastaa sen paikan hyvää, jossa asuu.

 

Arkkipiispa Jukka Paarmalle jääkiekko on selvästi tuttu laji. Ennen ottelua hän pysähtyy juttelemaan Tepsin hyökkääjän Antti Aallon kanssa. - Etkös sinäkin ole Lappeenrannasta niin kuin minäkin, hän tietää. Ja kyselee, miten ottelussa vammautunut ja leikattu olkapää voivat. - Eipä enää tällä kaudella taideta pelata, Aalto toteaa, selvästi allapäin.

 

Sairauslomat alkavat olla kiekkoilijalle arkipäivää. Yksi ja toinen on poissa peleistä kun kaveri on taklannut laitaan, maila noussut korkealle tai löyty poikittaisena selkään.

 

- Kehitys on mennyt huonoon suuntaan. Taitopelaajat eivät enää pärjää, arkkipiispa pohtii. - Mailalle ja kiekolle ei jätetä tilaa vaan rymistellään kovaa fyysistä peliä. Sallitaan yhä kovempi voimankäyttö. Hyväksytyn ja hyväksymättömän välinen raja hämärtyy, Paarma toteaa.

 

 

Urheilu aina osa arkkipiispan elämää

 

Jukka Paarman isä, tuomiorovasti  Oskar Paarma oli aikanaan perustamassa huittislaisten koululais- ja opiskelijapoikien kanssa yleisurheiluseura Lauttakylän Lujaa, jonka nimenkin isä Oskar historiankirjoituksen mukaan keksi.

 

Urheilu on siis ollut kotoa saakka lähellä Jukka Paarmankin elämää. Itse asiassa niin lähellä, että hän toteaa:

 

- Jos en olisi pappi, niin minulla olisi nyt jokin urheiluun liittyvä ammatti.

 

Rippikoulun aikoihin ja sen jälkeen tapahtunut hengellinen kehitys johti kuitenkin kirkolliseen kutsumustehtävään.

 

Vaikka tänään istumme katselemassa jääkiekkoa, laji ei ehkä sittenkään ole kaikkein läheisin Jukka Paarmalle. Pitkin iltaa keskustelu hyppää jalkapalloon. Tosin sitäkään ei arkkipiispa ehdi seurata televisiosta kovinkaan paljon. Ja on siinä tavallisella seurakuntalaisellakin tekemistä, siinä määrin myöhään UEFA Cupin ottelut usein ruudussa näkyvät.

 

- Huono jalkapallo on kyllä äärimmäisen tylsää seurattavaa, mutta on silmiä hivelevää katsoa taitavaa pallon käsittelyä, arkkipiispa toteaa.

 

Arkkipiispan oma aktiivinen urheilu käsittää tällä hetkellä kävelyn ja talvella mielellään hiihdon.  -  Fyysisen kunnon vaaliminen on hyve. Vastaavasti kunnon rappeuttaminen on puolestaan ainakin pahe vai lähentelisikö se ihan syntiä. Puhutaanhan Raamatussa ihmisen kehosta Pyhän Hengen temppelinä, jota pitää hoitaa.


Kaikki syyt, jotka estävät meitä liikkumasta, ovat tekosyitä.

 

- Liikkumisen pitää olla kuitenkin ennen kaikkea hauskaa. On lähdettävä hyvästä olosta ja positiivisesta mielestä, ei hampaat irvessä suoritettavasta fyysisestä rääkistä.

 

Nuorena Jukka Paarma urheili hyvinkin paljon, lajeina yleisurheilu, lentopallo, juoksu, jalkapallo.

 

- Pelasin koripalloakin, siihen aikaan kun tällainen lyhyempikin pärjäsi, hän hymyilee. - Nyt ne pelaajat ovat sellaisia jättiläisiä. Ja isoja ne ovat nuo kiekkoilijatkin. Olin jakamassa jääkiekon MM-kisoissa mitaleita Kanadan joukkueelle ja siinä kun ne seisoivat isot miehet ja vielä luistimillaan, niin oli siinä kurkottelemista, hän muistelee.

 

Suunnistus oli kuitenkin aikanaan kaikkein mieleisin laji. - Siinä oli kilpailun hurmaa, mutta ennen kaikkea se vaati taitoa. Ja siinä jos onnistui, niin se toi sellaisen tyydytyksen.

 

 

Valmentajilla on suuri vastuu

 

Arkkipiispa painottaa erityisesti nuorten kanssa työskentelevien valmentajien vastuuta. - Heidän merkityksensä on muutakin kuin urheilusuoritukseen tähtäävä.

 

- Onkin paljon hyviä valmentajia, jotka ovat esimerkkinä nuorille koko elämällään. He välittävät urheilun perimmäisten arvojen ohella nuorille paljon muutakin.

 

- Päämäärät voidaan usein saavuttaa sekä oikeilla että väärillä keinoilla.  Onneksi kutakuinkin kaikissa meissä elää kuitenkin taju siitä, mikä on oikein. Ja toisaalta vähintään aavistus, että kun tietoisesti valitsemme sen, minkä tiedämme vääräksi, meissä itsessämmekin menee jotain pirstaleiksi.

 

Juuri valintojen opettamisessa arkkipiispa Jukka Paarma korostaa  valmentajien suurta merkitystä. Hän sanoo:

 

- Etenkin lasten ja nuorten urheilutoiminnan ohjaamisessa on pitää hyvät arvot ja oikeat valinnat sillä tavoin esillä, että pienetkin urheilijat oppivat tekemään oikeita valintoja.

 

- Kaikkein tärkeintä ei ole se, että itse ampuisin maalin, tärkeämpää on usein maalintekijälle annettu herkkusyöttö.  Koko joukkue iloitsee yhden onnistuessa.

 

- Pelikentälle ei tulla sitä varten, että pienimmät ja harjaantumattomammat istuisivat vilttiketjussa, vaan kaikille on annettava mahdollisuus.

 

- Onnistumisen kokemukset ovat tärkeintä, mitä monet nuoret voivat tänä päivänä urheiluharrastuksestaan saada.  Niitä tulisi valmentajien ja ohjaajien pyrkiä luomaan niillekin, jotka eivät yllä pienempiinkään kilpailuvoittoihin. Onnistuminen , tunnustus, rohkaisu ja kannustus vahvistavat sitä itsetuntoa, joka itseään ja identiteettiään etsivältä nuorelta vielä usein puuttuu. 

 

Arkkipiispa Jukka Paarma siis uskoo, että jossakin sisällämme on sellaisia elämän tienviittoja kuin rehellisyys, oikeudenmukaisuus, tasapuolisuus, avoimuus. Itseään hän ei kuitenkaan aseta tässä muiden yläpuolelle. Nuoruuden urheiluvuosilta kun on muistissa esimerkiksi Tampereen oppikoulujen yleisurheilukisa, jossa rinnanmitalla hävitty hopeamitali jäi kokonaan saamatta. Tuhannen metrin juoksussa kaarteessa oli tapahtunut sellaista tönimistä, että tuomarineuvosto hylkäsi syyllisten suorituksen. Myös nuoren Paarman juoksun.

 

 

Arkkipiispan vapaailta

 

Ai niin. Tänäänhän piti olla arkkipiispan vapaailta. Suoraviivaista SM-liigan jääkiekkoa. Paikkana Elysee-areena ja illan isäntänä Hesburgerin omistaja Heikki Salmela.

 

Illan saatteena Jukka Paarmalta saatu tekstiviesti: "Kun vanha suosikkijoukkueeni Ilves vierailee Tepsin luona, voisin lomapäivän iltanakin ajatella matsiin menoa.  Varsinkin jos ei haastattelija kovin paljon häiritse pelin seuraamista."

 

Keskitytään siis peliin. Arkkipiispa seuraa sitä tarkasti. Reaktiot kentän tapahtumiin eivät ole riehaakkaat, mutta ote on herpaantumaton.

 

- Nukahti, kommentoi Paarma, kun kiekko lentää halki kentän poispäin luistelevan Raipe Helmisen selkään.

 

- Kyllä tuosta jo olisi pitänyt maali tehdä, on arvio Kai Nurmisen pyörimisestä Ilveksen maalilla.

 

Kesken pelin arkkipiispa huomaa: Ilveksen valmentajalla Curt Lindströmillä on kaukaa katsoen kuin papin paita päällä. Valkoinen neliö vilkkuu leuan alla. - Meillähän taitaa olla samanlainen virka-asu, arkkipiispa hymyilee.

 

Myös maalivahdit punnitaan. Lassila venyy haamupelastukseen, kun kiekko kimmahtaa kehyksestä ennakoimattomaan suuntaan. - Oijoijoijoi! on tässä tilanteessa kirkon virallinen, vapaa-ajalla annettu lausunto tapahtuneesta.

 

Tai: kiekko lämäistään alivoimatilanteessa halki kentän niin tarkasti maalia kohti, että se on pakko ottaa kiinni ennen verkkoon lipsahtamista. - Maalivahtitorjunta! lausuu arkkipiispa tietävänä. Tilastomerkintä siis, vaikka vaarattomasta tilanteesta.

 

Miten pelissä sitten kävi? Tänä iltana TPS voittaa ja tunnuslaulu hunajasta kajahtaa pari kertaa suuressa areenassa. Kerran myös Ilves tekee maalin. Kuulenkohan väärin, kun minusta tuntuu, että arkkipiispa sittenkin taisi sanoa vakaasti "Hyvä Ilves!" - Jääskeläisen tekemän maalin jälkeen.

 

Teksti: Thorleif Johansson

Kuva: Kaj Aalto

 

Lähteet:

Jukka Paarma: Juhlapuhe Lauttakylän Lujan 80-vuotisjuhlassa

Pöytä- ja käytäväpuheet ottelussa TPS-Ilves 9.3.2004



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin