Lauantai 24. kesäkuuta.
Nimipäivää viettää Johannes, Juhani, Juha, Juho, Jukka, Jussi, Janne, Jani, Juhana, Johannes, Johan, Jan, Jon, John, Johnny, Jens

Diili irtisanomisista

Ihmisen irrottaminen hänen työstään on rankkaa sen kohteeksi joutuvalle. Rankkaa se on myös työtoverinsa työttömyyteen sysäävälle. Niissä tilanteissa punnitaan monen ihmisarvo. (Kolumni 2009)

 

-----

 

Siinä he istuvat, Diili-ohjelman kisailijat. On annettu tehtävä myydä ja markkinoida. On taisteltu tavoitteiden saavuttamisesta. On kisailtu itsensä ylittämisestäkin.

 

Ja nyt herra isoherra Hjallis kumppaneineen päättää, kuka saa jatkaa kisaa kohti suurta palkintoa. Voittaja pääsee hänen yritykseensä hommiin!

 

Sadat ja tuhannet, miljoonakin, seuraa tätä näytelmää. Kannustavat kotisohvillaan myymään vielä enemmän, keksimään entistä parempia perusteluja, projekteja, strategioita. On painostettava. Kauppaa on synnyttävä!

 

Jännitys tiivistyy. On aika pudottaa jotkut ja valita toiset.

 

Sohvakansa elää mukana. Juustonaksuja kuluu ja olutkolpakko tyhjenee. Kuka putoaa tänään jatkosta? Ja samalla loistavasta tulevaisuudesta.

 

Jännitys tiivistyy. Kysymykset tiukkenevat, ja lopulta tulee ratkaisu: täällä ovat lampaat ja tuolla vuohet. Kotiin siitä jaloista pyörimästä, kuuluu tuomio.

 

Surkeuteenko? Ei, vaan paluu siihen elämään, jota kisailijat elivät ennen kansainvälistä formaattiohjelmaakin. Pudotus ei ole raju. Sitä tuskin onkaan, vain paluu arkeen. Ja kuitenkin: kyyneleet virtaavat ja sohvalla makoileva ottaa ylimääräisen hörpyn. Tuntuu niin kovalta ja epäoikeudenmukaiselta. Toinen otetaan ja toinen jätetään. Ei näin!

 

 

Huoltoasemalla

 

Aamun kahvi paikallisella huoltoasemalla. Pöydän ääressä istuu ystävä, kauppamatkustajaksi itseään luonnehtiva.

 

- Olin eilen palaamassa myyntireissulta maakunnista, kun pomo soitti. "Voisitko pistäytyä vielä konttorilla?" tämä oli pyytänyt.

 

Ja kun pomo pyytää, niin silloin mennään. Näinä epävarman työllisyyden aikoina.

 

Konttorilla pomo lykkää eteen listan työtovereista. Siinä on nimiä, hieman toistakymmentä.

 

- Joudumme sanomaan irti joukon työntekijöitämme. Tässä ovat sinun työtoverisi. Kuka sinun mielestäsi saa lähteä?

 

- Ei, tähän minä en suostu! En todellakaan sano, kuka lähtee, ystävä parahtaa.

 

- No sanotaan asia toisin: kerro, kenen kanssa haluat jatkaa työtä? pomo muotoilee.

 

Tuskan hiki valuu ystävän otsalla. Tässä he ovat, paperilla, työtoverit. Jotkut ovat uhranneet neljäkin vuosikymmentä yrityksen hyväksi. He ovat perustaneet perheen ja kasvattaneet lapset. Nyt edessä ovat viimeiset työvuodet ennen eläkettä.

 

Kauppamatkustajan työ on langettanut heihin laskunsa. Alkoholitarjoilut kaupan edistäjänä ovat syöneet mieltä ja vaurioittaneet vähän terveyttäkin.

 

Mutta he ovat ystäviä. Näiden kanssa on eletty vuodet, jopa vuosikymmenet. Ja nyt pitäisi sanoa: ei, sinun kanssasi minä en jatka! Sinä saat mennä, minä jään. Minullahan on oma perheeni, omat lapseni, oma puolisoni, asuntovelkani... 

 

Hiki kiiltää päättäjän otsalla. Tämä on toista kuin television saippuasarjassa. Aivan muuta kuin elokuvissa.

 

Tässä päätetään elämästä ja kuolemasta: ystävien ja työtovereiden viimeisten elinvuosien sisällöstä. Kukaan heistä ei enää työllisty. Useimmat vie viina. Noutaja tulee etuajassa, kutsumatta. Sillä heidät sanotaan irti. Ei tulevaisuuden suurista unelmista, vaan koko elämän kestäneen rakennustyön tuloksista.

 

Tämä on jotakin aivan muuta kuin television diilit. Näissä tilanteissa ollaan elämän äärirajoilla. - On kuin tekisi diilin perkeleen kanssa, huokaisee ystäväni huoltoasemalla.

 

 

Teksti ja kuva: Thorleif Johansson




Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin