Torstai 23. marraskuuta.
Nimipäivää viettää Ismo, Yngve, Yngvar

Leipäjonoja ei tarvita pärjäämiseen

Ihminen on Jumalan kuva kaikissa olosuhteissa. Silloinkin, kun hänen elämänsä ei täytä hyvän elämän mittoja. (Uusi Tie 2012)

 

-----

 

Sant Egidion yhteisössä kokoonnutaan joka ilta evankeliumin ympärille. Samalla käydään läpi päivän auttamistyössä eteen tulleet tilanteet. Vertaistukea parhaimmillaan. Kuva: Jukka Nurmivaara.”Leipäjonot ovat välttämättömiä pärjäämiselle.” Näin otsikoi uutisensa 23.11.2012. Asian voi ilmaista toisinkin. Pärjäämiseen ei tarvita leipäjonoja vaan leipää. Ja myös ihmisarvoa. Arvokkuutta.

 

Leipäjonot ovat hävettäviä. Niitä ei rakasta kukaan muu kuin media. Se jono muodostelmana on hävettävä. Se häpäisee ihmisen, Jumalan kuvan. Sillä ihminen on Jumalan kuva - kaikissa olosuhteissa.

 

Palaan mielessäni Roomaan, Trasteveren kaupunginosaan ja sen yhteen iltaan vuosien takaa. Ympärilläni istuu joukko maattomia. Toiset ovat keinuneet meren yli, jotkut ovat kävelleet jalan vuorten takaa.

 

Keitä he ovat? He eivät tiedä sitä itsekään. Mutta nyt he ovat Roomassa, olleet jo jonkin aikaa. Seuranaan nälkä ja jano, ajoittain myös vilu.

 

Tänä iltana he saavat syödä. Heidät on koottu tänne Sant’Egidio-yhteisön maattomille tarkoitettuun ruokailutilaan.

 

Heidät on aikanaan löydetty joltakin rapulta vauvoina itkemästä. Tai he ovat itse löytäneet itsensä erilaisista jengeistä, huumeitten käyttäjien ryhmistä, taskuvarkaitten joukkioista.

 

Jossakin vaiheessa he ovat ajautuneet Roomaan: meren yli Afrikan puolelta, Balkanin niemimaan maista, Albaniasta, Bulgariasta, Marokosta...

 

Joka pöydässä heitä istuu nyt kolme. Neljäntenä on joku kaupungin parempiosainen: opettaja, sairaanhoitaja, juristi – yhtä kaikki joku nuori aikuinen, jolle nälkä ja vilu ovat tuntemattomia. Henkilö, joka haluaa palvella katolista kirkkoa – ja Jumalaa – antamalla omaa aikaansa ja osaamistaan näille elämän varjoisille kujille juuttuneille.

 

Seuraan tätä toimintaa ja ihmettelen. Eihän täällä olekaan ruokajonoja, vaan pöytiä peittävät puna-valkoruutuiset pöytäliinat. Kuin kotona joskus lapsena.

 

Miksi näin?

 

- Miten sinä toimit, kun menet syömään kaupungille, oppaani kysyy.

 

- Menen ravintolaan.

 

- Ja sitten? hän tiedustelee.

 

- Minut ohjataan pöytään.

 

- Niin mekin teemme. Mutta mitä sinulle sitten tapahtuu?

 

- Saan ruokalistan.

 

- Niin meilläkin. Tosin lista on lyhyempi, mutta valita voi. Mitä sitten siellä ravintolassa tapahtuu?

 

- Ruoka tuodaan pöytään.

 

- Niin meilläkin.

 

Olen hiljaa ja pohdin kuulemaani.

 

- Miksi Sinulle tuodaan ruoka pöytään? hän ryhtyy taas kyselemään.

 

- Minua arvostetaan asiakkaana..

 

Nyt se löytyi.

 

- Niin mekin teemme, opas toteaa. - Jokainen näistä ihmisistä on Jumalan luoma. Tiedämme, että 60%:lla heistä on HIV-tartunta. Useimmat heistä ovat varkaita ja valehtelijoita – heillä ei ole ollut muuta mahdollisuutta selvitä.

 

- Mutta me tiedämme myös: jokainen heistä on Jumalan kuva – alennustilassaankin. Ja sellaisina myös me näemme heidät. Siksi me kohtelemme heitä kunnioittavasti.

 


Jumala ei kuvaansa peruuta

 

Raamatun luomiskertomuksen mukaan Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Meistä jokainen on Hänen kuvansa. Yhtä hyvin elämässä ja yhteiskunnassa onnistunut kuin hän, joka rämpii ojanpohjia kohti vääjäämätöntä poistumistaan elämän näyttämöltä.

 

Jumalan kuvana oleminen tarkoittaa, että jokaisessa meistä on jotakin Hänen kaltaistaan. Se ei ole suinkaan tähän aikaan sidottu vaelluksemme. Jumala meissä on jotakin suurempaa, ajatonta.

 

Saarnaaja sanoo: ”Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua.” (Saarn. 3:11).

 

Tuo iankaikkisuuden sirunen on Jumalalle niin tärkeä, ettei Hän halua jättää sitä heitteille. Raamattu ei syyttä sano: "Mustasukkaisen kiihkeästi hän halajaa henkeä, jonka on meihin pannut"? (Jaak. 4:5).

 

Ihmisen arvo on siis siinä, että hän on Jumalan luoma. Jumalan kuva.

 

Siksi meillä ei ole lupa halveksia ketään. Emme saa halveksia muita, mutta emme myöskään itseämme. Sillä niin tehdessämme halveksimme luojaamme, Jumalaa. Hänkö olisi erehtynyt meidät luodessaan?

 

Jumala kohtelee ihmistä hyvin yksilöllisesti. Jo meidät luodessaan Hän on rakentanut jokaiselle henkilökohtaisen elämäntaipaleen. Psalmin tekijä toteaa: "Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut." (Ps. 139:13).

 

Aina elämä ei mene siten kuin toivoisimme. Elämän pelikortit on jaettu tavalla, jossa joidenkin käteen on jäänyt vain yksi kortti: häviäjän - kuten muuan elämän kovia teitä kulkenut ystäväni asian ilmaisee.

 

Mutta yksikään heistä ei todellakaan tarvitse häpäiseviä leipäjonoja. He tarvitsevat leipää. Miksi? Siksi, että he - ja me - olemme Jumalan kuvia. Kaikissa olosuhteissa.

 


Thorleif Johansson



Sant Egidio -yhteisön sivusto



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin